Omputtaja

Suomenkielinen blogi Applen tuotteisiin vaihtamisesta vankalta Windows-pohjalta.

A Finnish blog about switching to Apple's products after years of Windows.

03 maaliskuuta 2006

Odotuksen (anti)kliimaksi

Viimeisen blogahduksen jälkeen asiat ovat edenneet vähän toisin kuin piti. Helsingin Officelinestä olisi annettu kone mukaan kantoon, mutta kun webbikaupan tilaus oli kuulemma Kuopion liikkeen heiniä (täh?) niin he eivät uskaltaneet. Eli melkein muttei ihan. Mikä ihmeen "ysikolme, joka viittaa Kuopioon"? Miksi "oota mä käyn kysyys" tarkoitti samaa kuin "ei se toinenkaan kaveri tiedä"? Luulisi postin kulkevan nopeammin suoraan Helsingistä tänne kuin käydä kääntymässä Kuopiossa (joka on saman verran kilometrejä sivussa täältä kuin Helsinkikin).

Soitin seuraavana päivänä Kuopion Officelineen, jossa kuulostettiin hölmistyneeltä ja pienen tutkimisen jälkeen sieltä vastattiin, että "joo, kone on lähteny tänään Helsingistä, huomenna siellä". Kysymys siis kuuluu: miten koko Kuopio-episoidi liittyi tähän?

Kone olikin seuraavana aamuna toimitettu toimitusosoitteen sijasta laskutusosoitteeseen, mikä nyt ei ollut suuri murhe. Ei muuta kuin kone pois pakkauksesta ja ihastelemaan. Fiilistelen lisää myöhemmin.

Officelinen huollosta soitettiin samalla, eivät kuulemma löydä ajoittain esiintyvää vikaa iPodistani. Tarjosivat uusia kuulokkeita sen sijaan, että kone lähtee Applelle, josta kuulemma tulee lasku heille. Pyysin vielä tutkimaan, sillä ei vika (toisen kanavan vaikeneminen) esiinny minullekaan kuin ajoittain.

Sillä välin tein oloani kotoisaksi mäkin kanssa, muokkasin muutamia asetuksia ja etsin asioita silmät lapsenomaisen hämmästyksen suurentamina. Hyvin helppoa ja mukavaa.
Officelinellä oli sentään hoksattu asentaa lisämuisti suoraan koneeseen. Kesti tosin hetki, että löysin "About this Mac"-komennon, jolla sain asian selvitettyä.

Jouduin lähtemään hoitamaan yhden työasian ja jätin koneen siksi aikaa päälle lataamaan tiedostoja Intternetin ihmeellisistä syövereistä. Tullessani takaisin oli näyttö sammunut, kuten varsin moneet tietokoneet tekevät kyllästyessään odottamaan käyttäjän heilumisia. Heilautin Mighty Mousea herättääkseni koneen ja sieltähän se heräsi. Näytön kuva tosin oli ihan täynnä häiriöitä. Käynnistin sitten koneen uudelleen, sitten sammutin kokonaan ja irrotin virtapiuhan hetkeksi. Häiriöt eivät kadonneet mihinkään. Luuri käteen ja soittamaan. Officelinen huollosta ei osattu ehdottaa kuin PSU(?) resetointia, mutta siitäkään he eivät osanneet sanoa miten se tapahtuu Intel-koneessa. Pyysivät soittamaan Applelle.

Applelle jonoteltuani hetken Paul Oakenfoldin "Ready steady go" tahdissa pääsin puhumaan teknisen tuen kanssa, joka kuunteli tarinaani selvästi ymmärtäen jostain jotain ja totesi, että olin PSU-resetoinnin tehnyt jo ottamalla virtapiuhan hetkeksi irti. Hän totesi, että kone julistetaan DOAksi (dead-on-arrival) ja sen takia se menee huoltojonon ohi ja että "Machuolto hoitaa vaihdon tänään tai huomenna". Lopun iltapäivän aikana ei tapahtunut enää mitään sen asian suhteen.

Totesin vain näytön häiriöiden hiljalleen katoavan, joskin joka kerta kun kone heräsi näytönsäästäjästä, näyttö välkkyi raivoisasti ja pitkään. Jostain syystä vika ei tuntunut juuri koskettavan unitilaa. Hieman harmittaa se, että pahimmat häiriöt katosivat jo mutta kone ei kuitenkaan ehjääntynyt kunnolla, joten ei viitsi sanoa "ei vaiteskaa, this will do" vaikka kone muuten on erinomaisessa kunnossa.

Tänä aamuna puhelin soi kello 0900 tasan ja Machuollosta soitettiin, että he yrittävät nyt järjestää kuriirin hakemaan koneen, pistä kone takaisin pakettiin ja irroita se lisämuisti niin saat pistää sen uuteen koneeseen. Officeline kuulemma hoitaa uuden koneen toimituksen. Harmittaa kun tähän tulee viikonloppu väliin etten saa uutta konetta. Puolituntia myöhemmin paikallisesta Matkahuollosta soitettiin, että kuriiri tulee seuraavan 1,5h aikana hakemaan. Meni 30min ja sieltäpä tuli paikallisen kuljetusfirman mies nappaamaan koneen kantoon.

Odotamme jatkoa jännityksellä. Huonolla tuurilla saan vielä jonkin megalomaanisen laskun kaikkien kulutetusta ajasta kun he eivät löydä (mielestään) mitään vikaa koneesta. Täytyy vain toivoa, että palvelun taso ja nopeus pysyy jokseenkin samana tästä eteenpäinkin. Tällä viittaan nyt koneen palauttamista koskevaan osuuteen, tilauksen käsittely oli vieläkin vähintäänkin... erikoista. Verkkokaupassa tilaukseni näkyy edelleen "odottaa toimitusta 23.2.2006" -tilassa.

Selvää silti on tähän mennessä, että päätös mäkistä oli oikea. On se sen verran huikea vehje.

Kommentit:

05 maaliskuuta, 2006 13:42, Anonymous Anonyymi sanoi...

Melkoista säätöä kertakaikkiaan :E

 

Lähetä kommentti

<< Takaisin